sunnuntai, 21. marraskuuta 2010

Kasiysi -96 College - Honka Teamreal 1

Alink-areenan talvisarja 21.11. klo 19:00


Tähän matsiin ehdittiin peluuttaminen suunnitella vähän edellistä paremmin. Vastassa Honka Teamreal, joka tiedettiin OK vastustajaksi (keväällä Kasiysi hävisikin sille Kantsun turnauksessa 0-1).


Alussa Honka painoi hieman päälle, mutta pallolliseen peliin uskaltauduttiin itsekin paremmin kuin viimeksi. 15 minuutin pelin jälkeen Kasiysi sai enemmän otetta, Miklas ahdisti karvaamalla pallon maalivahdille purkukelvottomaan tilaan, ja syntyi flipperipallo jonka Niko lopulta potkaisi verkkoon.


Toisella jaksolla Hongan liike hieman hyytyi, ja keskikentällä saatiin välillä hyvin tilaa. Muutamasta vedosta ei kuitenkaan tehty enempiä häkkejä, paras oli ehkä Benkun laukaus kaarelta, ja AT:n vasuriveto kohti yläkulmaa olisi myös voinut mennä maaliin mutta jäi hiukan löysäksi. Ottelun toisen maalin teki kuitenkin Honka, jonka ilmiömäisen nopea kärki "Kuitti" Musa karkasi Erkalta, joka muuten piti alakerrassa topparina erittäin varmaa jöötä. Kun laukaus vielä onnistui ja osui aivan takayläkulmaan, Riku ei onnistunut torjumaan.


Peli siis päättyi 1-1, mutta ilme oli hyvä. Pelisysteemissä olisi vielä opettelemista, varsinkin alkuminuuteilla ei laidassa nousevien Jakubin ja Nikon juoksutiloja oikein osattu hyödyntää, vaan puskettiin keskeltä. Pää ylös, pelaa vapaaseen tilaan! Tasuri hieman harmitti, suurin takaisku oli kuitenkin Petterin murtunut käsi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti