perjantai, 13. elokuuta 2010

PK-35 - Kasiysi (aluesarja)


Pe 13.8. klo 19:15 Puistolan nurmi

Perjantai 13. päivä ei ollut ihan paras pelipäivä. Olosuhteet olivat hyvät, mutta Kasiysin otteet alusta lähtien huolimattomia. Yleensä on pelattu hyviä vastustajia vastaan hyvin, mutta nyt ei. Huolellinen keskittyminen, hyvä itseluottamus ja oma peli olisivat tähän oikeat lääkkeet.

PK-35 hallitsi peliä ansaitusti, kun Kasiysi ei älynnyt lukea jatkuvasti toistuvaa kuviota, jossa ylös tuleva laitapakki loi ylivoimaa ja pelattiin pientä kolmiolla ja sitten isoa linja taakse. PK ei kuitenkaan saanut maalia ennen kuin ensimmäisen puoliajan loppupuolella, kun kulmuria ei saatu purettua kunnolla. PK sai levittää vasemmalle ja hämätä Rikun ja pakit hienosti. Toinen maali oli silkka lahja: PK:n pelaaja jäi tuskissaan kierimään Kasiysin rankkarialueelle, lopulta tuli pelikatko, paikkailua ja erotuomaripallo. Ja siinä Riku noudatti huonoa neuvoa "ota käteen". Epäsuora vapari, kovin moni Kasiysin pelaajista ei tuntunut tietävän mikä maa, mikä valuutta, mikä laji, mitä pitäisi tehdä. Levittelevät kädet eivät auta, kun vastustaja älyää pelata ja potkaisee pallon maaliin. Ja tuomarin haukkuminen tässä on ihan turhaa, vihellysten mukaan pelataan. Sääntökirja pelaajille kotiläksyksi, tuomarin käsimerkkejä opettelemaan? Ja hyviin tapoihin kuuluu sekin, että jos ei ole tilanne päällä ja vastustajan pelaaja on loukkaantunut, niin pistetään pallo sivurajasta yli, jotta ei tarvitse säätää erotuomaripalloilla.

Maalista taidettiin vähän sisuuntua, koska heti sen jälkeen jalka liikkui, siirryttiin maata pitkin pelaamalla PK:n boksiin ja Toni pääsi vedolle, mutta liikaa päin maalivahtia.

Toinen puoliaika sujui jo paremmin. PK tosin meni 3-0 johtoon tyylikkäällä kulmurimaalilla, mutta myös Kasiysi sai aikaan kunnollisia hyökkäyksiä, mm. Mikaelin vedon. Mikael vedolla

Kavennus saatiin, kun JE kävi vippaamassa Tonin laukauksesta maalivahdilta pudonneen riparin maaliin. JE:llä oli muutenkin hyvä liike. Sitten taas annettiin lahjamaali. Tapahtumia riitti; Kasiysi tuhlasi avopaikan jossa PK:n maalivahti oli ulkona, ja PK teki yhden maalin pelaamalla Kasiysin puolustuksen kahville. Lopuksi Texi laittoi kulmurin sisään (näkyy videokoosteen lopussa).

Lopputulos siis 5-2 ja hyvällä pelillä Aluesarjassa pärjätään, huolimattomilla otteilla ei. Rohkeasti vain omaa peliä, eikä hieromista! Jos pelataan omalla tasolla, ei ole mitään hätää. PK-35 otti kortteja suunsoitosta, ja kentän laidalle kuului anatomian pikakursseja joista ainakin Uudenmaan piirissä noudatettujen sääntöjen mukaan varoituksia olisi pitänyt tulla enemmänkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti